Olen suurella itsehillinnällä lupausteni mukaisesti pidättäytynyt jokakeväisestä koirankakkakeskustelusta. Nyt silmieni eteen lävähti kuitenkin sellainen kevään merkki, etten voi olla ottamatta kantaa.
Poikaystäväni parvekkeella pesii Columba palumbus. Aitotumainen eläinkunnan jäsen, pääjaksoltaan selkäjänteinen, alajaksoltaan selkärankainen. Sepelkyyhky. Pariskunta, jonka toinen osapuoli ujosteli kameraa, näyttää noudattavan lajille tyypillistä käytöstä ja pesivän huhtikuun puolivälistä alkaen. Laskettu aika on vapun tienoilla.
Miten tähän pitäisi suhtautua? Kun emme aamulla saaneet unta linnun ääntelyltä, keksimme hauskoja ideoita: voisimme napata munat pesästä ja paistaa pannulla itsellemme kunnon aamiaisen. Tai voisimme napata munat ja maalata niistä pääsiäiskoristeita. Tai, vielä hauskempaa, voisimme sijoittaa omasta jääkaapista napatun kananmunan pesään ja seurata, mitä tapahtuu.
Ennen kuin kukaan kutsuu BirdLife Suomen iskuryhmän paikalle, kerrottakoon, että isäni, innokas lintuharrastaja, on saanut minut suhtautumaan aiheeseen myös vakavasti. Tällainen käytös on kuulemma sepelkyyhkyillä poikkeuksellista ja saattaisi kiinnostaa jopa ornitologeja. Ehkä otankin itse yhteyttä yhdistykseen.
Minua hieman vain huolestuttaa, että poikueita saattaa kuoriutua kesässä kahdesta kolmeen. Se kun on ihmisellekin lajityypillistä käytöstä hakeutua kesäisin parvekkeelle hautomaan – ei munia, vaan ihoaan auringossa. Nähtäväksi jää, pystyvätkö ihmiset ja sepelkyyhkyt elämään rauhallisesti rinnakkain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti