Olen aina tykännyt kirjoittaa. En ole aina tykännyt näyttää kirjoituksiani muille. Minulle käy hyvin, että ihmiset kuvittelevat minun luovan uuden sukupolven Tuntematonta sotilasta, vaikka todennäköisemmin laadin kauppalistaa. Haluni piilotella tekstejäni on äitynyt joskus aika maaniseksi – äitini vertasi minua kerran Jack Nicholsonin samaa lausetta takovaan roolihenkilöön Hohdossa.
Älä huoli, äiti, en ole tullut hulluksi. Vielä. Vielä. Vielä. Vielä.
Nyt opiskelen toimittajaksi, ja tekstien näyttäminen toisille on vähän niin kuin suositeltavaa. Sitä ehkä jopa toivoo, että joku lukisi omia juttuja. Meillä journalisteilla pitäisi kuulemma olla paljon sanottavaa. __________________________ <--- tuohon joku nokkela lause.
Lupaan yhden asian: yritän ihan hirveästi olla kirjoittamatta VR:stä, nännivibraattoreista, Matti Vanhasesta ja kohta lumen alta paljastuvasta koirankakasta.
Lupaan yhden asian: yritän ihan hirveästi olla kirjoittamatta VR:stä, nännivibraattoreista, Matti Vanhasesta ja kohta lumen alta paljastuvasta koirankakasta.
Auta armias niitä hiljaisia uutispäiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti