Mikä on lyhyt ja vähän yksinkertainen? Jotta olisi selvää, etten puhu itsestäni, lisätään vielä, että sen tekemisestä ei kai kukaan toimittaja kauheasti tykkää (koska minustahan kaikki tietenkin tykkäävät).
Oikea vastaus on gallup.
Kun aloitin nykyisessä koulussani, meidät nakitettiin heti ensimmäiseksi Pasilan asemalle tekemään yhtä tällaista kutkuttavaa kansalaiskyselyä. Aihetta en muista, mutta Pulitzerin kuvat karisivat silmistä aika nopeasti siihen asemalaiturille.
Gallup-vuoro on kuulemma toimituksissakin hartaasti vältelty velvollisuus. Ja velvollisuus se on, sillä jos nakke normaali ei jaksa lukea lehdestä mitään muuta, niin ehkä sentään gallupin.
Jos haluat tietää, mikä siinä on niin kamalaa, mene vaanimaan ihmisiä saalistajan katseella kaduille. Toistele lausetta "hei anteeks hei yks kysymys hei anteeks hei". Katso ja hämmästy, kuinka sinä ja lehtiösi muodostatte eristävän elektromagneettisen kentän parin metrin säteellä muihin ihmisiin. Tunne, kuinka tulet kartetuksi kuin romanikerjäläinen tai minkä vain Pelastakaa maailma ry:n feissari. Yritä sitten saada haaviin jääviltä raukoilta syväluotaavia analyysejä siitä, mikä on kevään merkki ja onko jo heila helluntaiksi?
Torjutuksi tuleminen jäytää. Tein viimeisimmän gallupini pari viikkoa sitten ja muistin taas elävästi, miltä tuntuu olla se vähän hiljainen tyttö, joka ei kuulu luokan kuumimpaan sisäpiiriin.
Kaikkein rasittavinta silti on, että kun vihdoinkin saa kaverin, joka suostuu olee mun kaa ja kertoo ummet ja lammet ja aivan upean tarinan, viimeiseksi hän muistaa mainita: "Mut tota ei sit saa julkasta missään."
Arrrrrr.
Eräällä kurssilla meille sanottiin, että ketkään järkevät ihmiset eivät vastaa gallupeihin. Entäs ne, jotka niitä tekee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti