Ihmiset reagoivat ihanasti, kun he kuulevat, että opiskelen toimittajaksi.
Silmät laajenevat aavistuksen, otsa kohoaa, suu aukenee ja kuuluu: ”Aijaaaa!” Sellaisella nousevalla intonaatiolla.
Uskon, että reaktio on ihan erilainen, kuin jos kertoisin opiskelevani vaikka tradenomiksi. Eikä minulla ole mitään tradenomeja vastaan.
Olen halunnut pienestä pitäen tähän ammattiin. Ehkä siksi minun on ollut välillä vaikea samastua ihmisiin, jotka eivät tiedä, miksi he haluavat isona. Miten niin ette tiedä? Mistä te tykkäätte? Missä te olette hyviä? Mistä te unelmoitte? Kai teillä on jokin tavoite!
En tietenkään ole tanssinut tänne kuin ruusuilla, vaan pikemminkin polttavilla hiilillä ja jalat rakkuloilla. Alalla on kova kilpailu (enkä muuten jaksa linkittää tähän nyt yhtään nasevaa kolumnia siitä, kuinka monta toimittajaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu). Se johtaakin välillä kriiseilyyn: miksi koulutan itseäni työttömäksi? Eikö helpommallakin pääsisi? Seuraan kateellisena ystäviäni, jotka valmistuvat sairaanhoitajiksi ja saavat töitä ennen kuin ehtivät tippaa laittamaan.
Mutta jos en olisi toimittaja, en tiedä mitä tekisin. Tästä minä tykkään, tässä minä olen hyvä, tästä minä unelmoin. Joillain unelmat ovat pienempiä, joillain suurempia. Mistä sinä unelmoit?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti